keskiviikko 24. elokuuta 2011

Sopivien ohjelmien valintaa


Verkko on pullollaan eri ohjelmien eli appsien esittelyjä ja arvioita. Hintahaarukka ilmaisesta satoihin euroihin. Itse hyödynsin ensimmäiset kuukaudet iPad-käyttäjänä ilmaisia sovelluksia, mutta viime aikoina kun laitteesta on tullut entistä enemmän päivittäinen työväline, kannettavan jäädessä enemmän taustalle, olen hankkinut tarpeeseen mainioita ohjelmia. Useimmin käytettyjä ohjelmia omassa työssäni kouluttajana ovat Keynote, iMovie, Youtube, Twitter, Evernote ja Dropbox. Facebookin omaa sovellusta odotan, sillä Mypad tai Friendly eivät ole vakuuttaneet minua. Keräämme hankkeen aikana kokemuksia toimivista toimintamalleista ja ohjelmista niin opettajan kuin oppijankin näkökulmasta. Itse odotan kouluttajan innolla ensi viikon ensimmäsitä koulutuspäivää hankkeen pilottiopettajien kanssa. Mukana joukossa on uskonnon, liikunnan ja matemaattisten aineiden opettajia ainakin. Saapa nähdä kuinka paljon he ovat jo iPadia ottaneet haltuun omatoimisesti.

tiistai 23. elokuuta 2011

Hanke alkaa

"Mobiili Etelä-Savo" on Opetushallituksen rahoittama hanke, jossa muutamat oppilaitokset pilotoivat tablettitietokoneiden ja muiden (mobiili)laitteiden opetuskäyttöä. Mukana ovat SAMI eli Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto, Savonlinnan Lyseon lukio ja Juvan lukio sekä kouluttajana ja tutkimuksen tekijänä Aducate (Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu).

http://www.samiedu.fi/
http://www.peda.net/veraja/savonlinna/lyseo
http://www.juvanlukio.fi/
http://www.aducate.fi/

Osallistujien ensimmäisessä kokouksessa pohdittiin laitehankintoja ja muita teknisiä vaatimuksia, kuten langattomien verkkojen riittävyyttä, sekä kaavoitettiin alustavasti pilottiopettajien koulutusta. Hiukan sivuttiin jo pedagogisiakin kysymyksiä.

Olemme aika innoissamme!

Virpi Loikkanen
Savonlinnan Lyseon lukio