lauantai 1. lokakuuta 2011

Tarjouksia odotellessa

Tarjouspyyntö opiskelijoille hankittavista tablettikoneista on lähetetty useaan paikkaan ja nyt me lyseolaiset odotellaan. Opiskelijatkin ovat kuulleet asiasta ja ovat kovasti kiinnostuneita, mutta toivottavasti eivät luule, että koneita riittää kaikille... pitääkin katkaista niiltä huhuilta kaula. Tavoitteenamme on siis saada hankituksi sen verran koneita, että ne riittävät yhdelle opetusryhmälle kerrallaan - käytännössä mahdollisesti 32 konetta, jos yksi latauslaatikko vetää 16. Kuten Ismo aikaisemmin kirjoitti, langaton verkko nielee paljon rahaa, mutta ilmankaan ei voi olla. PTS tietysti on, että myöhemmin tulee lisää joko kannettavia koneita tai tabletteja, eikä verkko saa hyytyä, vaikka kymmeniä koneita yhdistetään Internetiin.

Tuolla konemäärällä olisi ilmeisesti kaksi mahdollista tapaa kokeilla opetusta: joko niin, että yhden opetusryhmän opiskelijat saavat koneet omaan käyttöönsä koko jakson ajaksi eli voivat viedä ne muille oppitunneille ja kotiinkin, tai sitten niin, että koneet kiertävät pilottiopettajien tunneilla, jolloin opiskelija saa tabletin eteensä oppitunnin ajaksi - kuitenkin tietyn kurssin jokaiselle oppitunnille. Saa nähdä, tuleeko meille tappelu, kuka saa ensin omittua koneet omalle kurssilleen...

 Omasta kokemuksesta voin kyllä sanoa, että iPad, jossa on SIM-kortti eli joka toimii "maastossa" 3G-verkon kautta, on ylettömän kätevä, ja olisi hyvä, että sellaiset saataisiin myös opiskelijoille. Tai että ainakin osa opiskelijakoneista olisi sellaisia. Olen mm. tarkistanut bussiaikatauluja jalkakäytävältä käsin ja lukenut sähköpostit jo työmatkalla. Nämä asiat tietty hoituisivat älypuhelimellakin, mutta tabletin isompi näyttö ja kirjoitusominaisuudet päihittävät puhelimen. Tätäkin kirjoitan iPadilla, tosin siihen liitetyllä lisänäppäimistöllä. Tällainen näppäimisttö ostoslistalle, kiitos, kun tämä nykyinen on lainakappale.

Tällä viikolla palaveerasimme oman tiimin kesken ja mietimme vielä tarvittavia ohjelmia. Tämänhetkinen ajatus on, että opiskelijoiden koneet lukitaan siten, että he eivät itse voi hankkia niihin lisää ohjelmia ja että niihin ladataan ainakin tekstinkäsittelyyn, kuvankäsittelyyn, taulukkolaskentaan, videon editointiin ja esitysten tekemiseen tarvittavat applikaatiot. Hyvä uutinen on ollut se, että ohjelmia ei tarvinne ostaa joka koneeseen erikseen, vaan ne voidaan jakaa hallintakoneesta. Vaikka yksittäiset ohjelmat eivät ole kalliita, syntyisi niistä kuitenkin komea summa, jos niitä pitäisi ostaa joka koneelle. Kollegat ovat löytäneet hienon näköisiä juttuja omiin oppiaineisiinsa liittyen, mutta minä en ole vielä löytänyt kuin jotain surkealaatuisia raamattukuvia (opetan siis uskontoa ja filosofiaa). On myös ohjelmia, joiden avulla voi tulostaa langattomasti ja jakaa oman näytön näkymä toisille laitteille. Näitä kokeilemme heti, kun ehdimme.

Paitsi opetusjuttuja taitaa meidän pilottiopettajien Paddyillä olla muutakin mielenkiintoista, mitä kullakin. Voin omasta puolestani paljastaa, että minulta löytyy englanninkielistä klassikkokirjallisuutta tekstiversioina ja ääniversioina. Olen myös bongannut runsaasti teologian luentoja iTunes U:sta eli Universitystä. Eipä puutu muuta kuin tunteja vuorokaudesta ja päiviä viikosta. Okei, on miulla joku pelikin.

Opetukseen palatakseni olemme jonkin verran keskustelleet, mitä opiskelija voi tablettikoneella tehdä. Se, että ne eivät loppujen lopuksi ole opiskelijoiden henk. koht. koneita, aiheuttaa ainakin sen rajoituksen, että koneille ei voi tallettaa mitään paitsi ikään kuin työmuistiin. Kun kone menee seuraavalle opiskelijalle, sen pitäisi mielellään olla "puhdas". Siksi opiskelija tarvitsee järkevän paikan, johon omat materiaalit talletetaan. Hannun kanssa puhuttiin ja itse asiassa puhuin jo aikaisemmin Ismolle "sähköisestä vihkosta" tai miksi kurssikansioksi sitä nimittäisikään. Sen pitäisi olla jokin alusta, johon opiskelija voi rakentaa kullekin oppiaineelle tai kullekin kurssille omaa kokonaisuutta tai omaa henkilökohtaista oppimisympäristöään (PLE = Personal Learning Environment). Alustalle pitäisi voida kirjoittaa ja sen pitäisi niellä muualta ladattuja aineistoja: kuvia, videoita mahdollisesti upotuksinakin, RSS-syötteitä, käsitekarttoja - siis suunnilleen kaikkea mahdollista. Optimaalista olisi, että opiskelijoiden PLE:t myös keskustelisivat keskenään. Äskettäin on jukaistu kotimaista tekoa oleva Purot-wiki, jonka toimimista tällaisena alustana voisi testailla. Katso http://purot.net/

Omassa päässäni olen edelleen todennut, että perinteinen muistiinpanojen tekeminen muuttuu, kun edessä on tietokone. Niitä ei ainakaan tehdä enää vihkoon, ja on kyseenalaista, tehdäänkö ollenkaan, sillä opettaja voi jakaa haluamansa materiaalit sähköisinä kaikille. Nähtäväksi sitten jää, mitä ja miten opitaan, sillä jokainen opettaja tietää, että jos jonkin asian opiskelu jää kotitehtäväksi, niin sitä opiskellaan hyvin vaihtelevasti. Se, mitä tunnilla opiskellaan yhdessä, saauvttaa todennäköisemmin jokaisen opiskelijan. Joka tapauksessa yksi asia on varma: tämä kaikki teettää opettajalla paljon työtä. Jos kurssilla aikoo oikeasti hyödyntää tablettitietokoneiden mahdollisuuksia, pitää koko kurssi ajatella uudestaan. Ajattelun jälkeen se pitää viedä käytäntöön ja rakentaa esim. tarvittavat tehtävät, esitykset ja muut materiaalit.

Listaan tähän vielä muutamia asioita, jotka pitää tehdä tai joita toivon:
- Keskustelu oman koulun opettajien kanssa siitä, mitä tablettien tulo merkitsee. Kaikkien pitää sallia se, että joillakin opskelijoilla on mukanaan joko tablettikone tai toivottavasti yhä enemmän myös omia koneita. Älypuhelimetkin tulisi tunnistaa oppimisen mahdollistajiksi eivätkä vain tunnin häiritsijöiksi!
- Ennen kuin opiskelija saa koneen käyttönsä lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa, hänen tulee allekirjoittaa sopimus sen asianmukaisesta käytöstä.
- Tekijänoikeuksiin ja yksityisyyden suojaan liittyviä asioita pitää opettaa. Tarvittaisiinkohan kouluun näistä johdantokurssi? Ihmetyttää jo, mitä omasta kurssisiällöstä pitää karsia, jos kaikki tällainen pitää opettaa ensin.
- Toivon, että pilottiopettajat esittelisivät täällä mielenkiintoisia ohjelmia.