perjantai 12. toukokuuta 2017

Voitolla-hankkeen lukuvuosi

Syyslukukaudella 2016 käynnistyi Savonlinnan lyseon lukiossa uusi hanke nimeltä Voit(olla) paras oppija! Jatkossa sitä kutsutaan nimellä Voitolla-hanke.

Hanke koostuu kahdesta osa-alueesta. Ensimmäinen on nykyisen kirjastotilan muuttaminen monikäyttötilaksi, joka on myös opiskelijakunnan hallituksen käytössä. Kirjat siirretään pääosin nykyiseen opiskelijakunnan huoneeseen. Uudistukset ulottuvat myös Bulevardille eli käytävään kirjaston vieressä sekä sisäpihalle, joka on tarkoitus saada oleskelukäyttöön. Lukuvuoden aikana saadaan valmiiksi tilojen suunnittelu ja välttämättömät muutostyöt, jotta varsinainen sisustaminen voi tapahtua seuraavan lukuvuoden alussa.

Suunnittelussa ja toteutuksessa on mukana niin opettajia kuin opiskelijoitakin. Kaikki opiskelijat ovat saaneet tehdä ehdotuksia ja opiskelijakunnan hallituksen kanssa on keskusteltu mm. siitä, millaista tilaa hallitus tarvitsee kokouksiinsa. Lisäksi yhteistyötä on tehty SAMI:n ja Iskun kanssa. Kaksi Samin opiskelijaa on tehnyt ehdotuksensa tilan sisustamisesta, mutta kumpaakaan ei tulla toteuttamaan sellaisenaan. Iskun edustaja tekee oman ehdotuksensa toukokuun aikana.

Touko-kesäkuun aikana pyritään siirtämään kirjat ja kirjahyllyt sekä tekemään todennäköisesti tarvittavat maalaustyöt. Varsinaisia rakenteellisia muutostöitä ei tässä vaiheessa tehdä, mutta tulevaisuudessa avataan uusi uloskäynti Bulevardilta sisäpihalle kirjaston oven kohdalle. Toistaiseksi siis puhutaan kirjastosta, vaikka jatkossa tila tarvinneetoisen, kuvaavamman nimen!

Hankkeen toinen osa liittyy pelien ja pelillistämisen käyttöön opetuksessa ja opiskelussa. Tämä osa hanketta käynnistyy varsinaisesti seuraavan lukuvuoden aikana, mutta jo kuluneena keväänä muutamat opettajat ovat osallistuneet aiheeseen liittyvään Aluehallintoviraston järjestämään koulutukseen. Kouluttajana on toiminut valtakunnallisesti tunnettu pelillisyyden kehittäjä Mauri Laakso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti