tiistai 22. toukokuuta 2012

TE3 ... jatkuu


Jatkoimme Padien kanssa puuhastelua. Kevensimme hieman appsirulettia ja yritimme keskittyä enemmän sisällöntuottamiseen. Toissa viikolla opiskelijat tekivät itsearvioinnin, jossa he arvioivat omaa tekemistään. Ilokseni huomasin, että suurin osa oli päässyt sinuksi laitteen kanssa. Osalla oli vielä vaikeuksia itsenäisen työskentelyn kohdalla.
 
Dropbox on osittautunut oivaksi apuvälineeksi niin opettajalle kuin opiskelijallekin. Kurssimateriaalit ovat kaikki DB:ssa ja opiskelijat jakavat kotitehtävänsä omien kansioidensa kautta opetajalle, mutta myös toisilleen. Jakamisenkulttuuri on monelle opiskelijalle uutta. Dropboxissa on ollut mielenkiintoista seurata oppilaiden oppimispäiväkirjoja ja taitojen kehittymistä. Jaan blogissa myöhemmin muutamia herkkupaloja oppimispäiväkirjoista, positiivisia kokemuksia, mutta myös vastakkaisia.

Tällä viikolla koetin aktivoida oppilaita jakamaan ajankohtaisia ja opetukseen liittyviä linkkeja FB -ryhmässämme sekä käyttämään sosiaalista mediaa opetuksen tukena, mm silloin, kun on ongelmia laitteen kanssa tai tulee kysyttävää tunnilla käsitellyistä asioista. Hienoista piristystä on tullutkin FB -seinällä.

Jakso on jo tähän mennesssä opettanut myös opettajalle paljon. Ainoastaan itse tekemällä ja kokeilemalla voi oppia, oikotietä ei ole vaikka toisten kommentit, ohjeet ja vihjeet toki auttavat. Minulle on ollut suuri etu siitä, että meidän lukiosta ovat olleet hankkeessa mukana iLehtori Virpi ja iRehtori Ismo. Virpi kirjoittaa ja kommentoi nopeammin kuin minä ehdin puhua ja Ismo hanskaa Apple maailman ja appsit sekä Dropboxin.

Viimeinen viikko laitteiden kanssa alkaa ja sitten loppupalautteen aika.

hs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti