tiistai 12. marraskuuta 2013

iLO-päivillä Lappeenrannassa

Maailmanhistorian neljännet iLO-päivät järjesti Saimaan mediakeskus yhdessä Lappeenrannan lyseon kanssa. Tarjolla oli jälleen "Tuo tullessas, vie mennessäs" -hengessä opettajien sekä muutamien yritysten pitämiä pajoja, joissa pohdittiin iPadien mahdollisuuksia lukio-opetuksessa. Aloituksessa Timo Kainulainen ja Jukka Kilpiä kertoilivat alan ajankohtaisista asioista, ja toisena aamuna kolme sähköistä oppimateriaalia tuottavaa yritystä esitteli kuulumisiaan. Sähköiset oppikirjat ja -materiaalit kiinnostavat nyt todella lukioväkeä!

Me savonlinnalaiset olimme paikalla 11 hengen voimin, kun saimme keskustan toimipisteen seitsemän opettajan lisäksi mukaan neljä Kerimäen ja Punkaharjun toimipisteistä. Hyvä delegaatio! Paitsi että osallistuimme aktiivisesti pajoihin, porukkamme piti myös neljä pajaa.

Kiitos lappeenrantalaisille hyvistä järjestelyistä ja mielenkiintoisesta ohjelmasta (iltaohjelmasta myös!). Kiitos tutuille ja tuntemattomille tapaamisista! Päivien ohjelmaa voi vielä jälkikäteen tarkastella osoitteesta http://ilopaivat.ejuttu.fi, ja sinne tulee lähiaikoina myös pajoissa pidettyjä esityksiä. Huhtikuun alussa sitten taas iLOitaan Jyväskylässä.

Kuvassa Tabletkoulun Oskari Lehtonen esiintymässä