torstai 8. joulukuuta 2011

Ensimmäisten ryhmien alustukset

Tänään ensimmäiset ryhmät esittivät oman alustuksensa. Mielestäni ne olivat oikein hyviä. Opiskelijat olivat lisänneet wikiin materiaalia. Osalla oli vielä hankaluuksia materiaalin saamiseksi wikiin. Tässä tabletit asettavat omat rajoituksensa. Toisen ryhmän käsitekartta minun pitää vielä auttaa myöhemmin wikiin. Linkki wikiin ensimmäisen ryhmän työhön: http://bit.ly/tBPAzK.
Opiskelijoiden esitysten jälkeen käsittelin asioita hieman opettajajohtoisesti. Lisäsin luentomateriaalin wikiin. Katsoimme ilmastonmuutoksesta tehdyn lyhyen videonpätkän, jonka linkin lisäsin myös wikiin.
Siirsin lämpövyöhyketehtävän Dropboxiin opiskelijoiden tehtäväkansioon, josta opiskelijat kävivät noutamassa sen ja alkoivat tehdä tehtävää. Tehtäväannossa annoin opiskelijan valita tekotapansa: DocsToGolla (tms.) kirjallisesti, Explain Everythingillä tai Good Readerilla graafisesti. Tehtävä oli pdf-muodossa. Opiskelijat saivat kyseisen tehtävän tehtäväksi kotona loppuun.
Ensi kerralla 2-3 ryhmää alustaa oman aiheensa ja jatkamme etenemistä kurssisuunnitelman mukaan.

Ensimmäisen ryhmän käsitekartta ilmaston muutoksesta: http://bit.ly/tH342A


Viime maanantaina meillä oli itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlan vuoksi vain vajaa tunti käytettävissä. Tuolloin tarkastimme edellisten tuntien tehtäviä ja ratkoimme tabletteihin liittyviä teknisiä hankaluuksia.
Opiskelijakommentti tunnista: "Tänään oli vain yksi tunsi maantietoa itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlien takia. Siinä ajassa ei siis ehtinyt tekemään paljon mitään. Tarkistimme vanhat kotiläksyt eli siis liikkuva matalapaine tehtävä, jonka huomasin, että se menikin hyvin. Mutta kaikessa lyhykäisyydessään tunnilla emme ehtineet kuin juuri ja juuri alkuun sen yhden tunnin aikana, kun aina tunnin alussa menee hetki muuhun, ennen kun pääsemme asiaan. Ja tuo alkutouhu on mm. kysymyksiä tabletteihin ja näiden toimintoihin liittyen, vaikka tietenkin on hyvä, että kysymykset tulee kysyttyä."

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä Ismo!
    paljon työkaluja, joista en ymmärrä mitään. Innolla odottelen, miten pääsemme hyödyntämään omia laitteitamme, joita emme olevielä hakkineet
    t.Aksu

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kun jutellaan. Voin esitellä miten olen kurssia pitänyt. Samoin jos haluat kertoilen hankintaprosessista ja käyttöönotosta.

    VastaaPoista