Hanke aloitettiin syksyllä 2014. Ensimmäinen tehtävä oli päättää, mihin koulun luokkatiloista uusi ympäristö sijoitetaan. Luokka valitiin lopulta siksi, että sen yhteydessä on eteistila, joka myös voitiin kalustaa uudelleen ja siten laajentaa uutta oppimisympäristöä luokan ulkopuolelle. Eteinen oli aikaisemmin vain läpikulkukäytössä ja naulakkotilana, ja siellä sijaitsi opiskelijoille varattuja säilytyslokeroita.
Syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana suunniteltiin muutostyöt luokkaan ja eteistilaan. Koulun kaikilta opiskelijoilta pyydettiin ideoita ja toiveita. Heille annettiin luokan ja eteisen pohjapiirros ja tehtävänanto: Jos luokasta viedään pois nykyiset kalusteet, mitä haluaisit tilalle, jos saisit toivoa mitä vain? Opiskelijoiden ideoita voi tarkastella tästä linkistä: http://bit.ly/ideoita. Vastaava kysymys esitettiin opettajille, ja aiheesta kiinnostuneet opettajat kokoontuivat tyhjennettyyn luokkaan ideoimaan sen uutta käyttöä.
Ideoita hankittiin myös vierailemalla muissa lukioissa ja Itä-suomen yliopiston opetusteknologian testiympäristössä. Vierailuihin osallistuivat vapaaehtoiset aiheesta kiinnostuneet opettajat. Jyväskylän iLO-päivillä pidetyistä esityksistä ja JAMK:lla toteutetuista tilaratkaisuista saatiin myös hyviä ajatuksia. Ajattelua käytiin avartamassa BETT-messuilla Lontoossa. Kolme eri opettajaa on osallistunut Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämisen hankepäiviin Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä.
Opiskelijoiden ja opettajien toiveiden sekä vierailujen perusteella syntyneiden ideoiden pohjalta opettajaryhmä ryhtyi suunntelemaan sisustusta keväällä 2015. Savonlinnan kaupungin kalustetoimittajalta Iskulta pyydettiin tarjous, mutta lopulta tilattiin vain osa tarjoukseen kuuluneista kalusteista, koska käytettävissä oleva rahasumma oli rajoitettu ja lisäksi haluttiin sohvien asemesta toisenlainen ratkaisu eli siirrettävät patjat.
Luokkaan päätettiin hankkia kokoontaitettavia pöytiä, korkeita pöytiä seisaaltaan työskentelyä varten sekä pinottavia selkänojallisia tuoleja sekä eri kokoisia päällystettyjä vaahtomuovipatjoja ja -kuutioita. Viihtyisyyttä lisäämään valittiin tekstiilinen lattianpäällyste, irtotyynyjä ja huopia sekä eteiseen irtomatto. Luokkatilan jakamiseksi kolmeen ryhmätyötilaan päätettiin hankkia ohuet verhot, jotka ulottuvat lattiaan asti. Eteiseen sijoitettiin käytettyjä kalusteita. Värimaailmaksi valittiin koulun logossa esiintyvät valkoinen, sininen ja vihreä, mutta piristykseksi verhokankaassa ja irtomatossa on mm. oransseja ja punaisia sävyjä.
Esitysteknologiaksi hankittiin yksi iso ja kaksi pienempää siirettävää näyttöä. Luokan kaksi seinää päätettiin maalata valkotaulumaalilla, sillä kalusteiden mukana luokasta poistettiin vanhat liitu- ja valkotaulut sekä pehmustetut ripustustaulut. Kalusteiden ja laitteiden tilaukset tehtiin pääosin keväällä 2015, jotta luokka saataisiin käyttöön mahdollisimman pian syyslukukaudella. Tiimeihin kutsuttiin avoimesti kaikkia opettajia ja koko opettajakunta pidettiin ajan tasalla sisäisen tiedotusjärjestelmän välityksellä. Opiskelijoille hankkeen etenemisestä kerrottiin ryhmänohjauksissa ja opiskelijakunnan hallituksen kokouksissa.
Kesän ja alkusyksyn 2015 aikana luokkaan tehtiin tarvittavat pintojen siistimiset, verhokiskojen asennukset, valkotauluseinien maalaukset ja sähkötyöt. Flotex-lattianpäällyste asennettiin ja opettajat ompelivat ja ripustivat ikkuna- ja väliverhot. Iskun kalusteet, käytetyt kalusteet ja Finn-Pehmexillä tilaustyönä teetetyt vaahtomuovipatjat ja -kuutiot sekä eteisen matto vietiin paikoilleen. Näytöt asennettiin. Luokka otettiin käyttöön syyslukukauden puolella.
Lukuvuosien 2015-16 ja 2016-17 aikana Älylataamo on ollut osittain varattuina tietyille kursseille, osittain varattavissa yksittäisille oppitunneille ja osittain opiskelijoiden vapaasti käytettävissä. Opettajien palaverit ja opettajainkokoukset sekä erilaiset koulutustilanteet siirrettiin opettajainhuoneesta Älylataamoon. Syksyllä 2016 opettajat kokoontuivat pedagogiseen työpajaan keräämään kokemuksia Älylataamon käytöstä ja ideoimaan uusia mahdollisuuksia käyttää sitä itse kunkin oppiaineessa.
Käyttökokemukset osoittivat ajan mittaan, että lisämukavuutta kaivattiin, joten Älylataamoon hankittiin huopia ja tyynyjä, joiden päällysteet ommeltiin ikkunaverhojen kankaasta rauhallisen värimaailman säilyttämiseksi. Keväällä 2016 tilattiin lisää päällystettyjä vaahtomuovipatjoja ja -kuutioita, sillä ne osoittautuivat niin suosituiksi, että opiskelijat raahasivat eteiseen tarkoitetut patjat luokan puolelle. Jo ensimmäisenä syksynä suureen näyttöön liitetty pienikokoinen tietokone, jonka näyttönä iso älynäyttö toimi, kärsi siirtelystä ja ehkä myös osaamattomasta käytöstä ja korvattiin tavallisella läppärillä.
Keväällä 2017 huopia ostettiin lisää. Samoin kevätlukukaudella 2017 luokkaan hankittiin PlayStation-pelikonsoli ja kaiuttimet äänentoiston parantamiseksi. Näiden hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen pyydettiin mukaan vapaaehtoisia peleistä ja teknologiasta kiinnostuneita opiskelijoita. Valkotauluseinien maalauksen uusiminen tapahtuu vielä keväällä 2017.
Älylataamon käyttökokemuksia kerättiin käyttöönotosta alkaen eri kursseilla, ja syyslukukaudella 2016 pidettiin opettajien työpaja, jossa kerättiin kokemuksia Älylataamosta ja ideoitiin sen käyttöä eri oppiaineissa. Keväällä 2017 tehtiin kaikille opiskelijoile ja opettajille tarkoitetut kyselyt. Niiden ja työpajoissa sekä erilaisissa keskusteluissa esiin tulleiden kokemusten perusteella hanke esitellään Oppimaisema-festivaaleilla toukokuussa 2017.
Savonlinnan kristillisen opiston suomea opiskeleva maahanmuuttajaryhmä opettajineen vierailulla Lyseolla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti