maanantai 28. tammikuuta 2013

Kokemuksia iPadeilla opiskelusta

Kolmannen jakson maantieteen kurssi on takana ja on aika kertoa opiskelijoiden kokemuksia kurssista. Tässä muutama kommentti opiskelijoiden oppimispäiväkirjasta:

"Olisikohan muuten nyt viiimeisen oppimispäiväkirjamerkinnän kunniaksi pieni kurssin analysointi paikallaan? Kurssi oli mielenkiintoinen hyppy tuntemattomaan opiskelutekniikkaan: iPadeihin. Odotin kurssin olevan vaikea, ja sitä se myös olikin. Aivan liikaa muistettavia asioita ja kaikki tehtiin vielä padeilla! Oppimispäiväkirja oli työläs tehdä ja tunnilla käytyjä asioita oli vaikea muistaa jos jäi joku merkintä rästiin. Kurssista jäi kuitenkin hyvä muisto: on aina kiva päästä haastamaan itseään ja oppimaan uutta. Itse olisin voinut rohkaistua enemmän viittailemaan ja lukea noita lukuläksyjä vähän ahkerammin... No, toivottavasti se ei kokeessa kovin pahasti kostaudu!" Sanni

"Tänään oli viimeinen mantsan tunti. Jatkettiin viime kertaista tehtävää ja sitten tarkistettiin suurin osa siitä. Lisäksi katsottiin, minkälainen koe on luvassa. Koe tehdään tabletilla, mikä on aika mielenkiintoista. Toisaalta varmaan helpottaa, toisaalta vaikeuttaa työskentelyä. Toivon, että en nyt sössi mitään, enkä onnistu hävittämään vastauksiani. Kurssi on ollut todella mukava ja tabletilla työskentely toi toivottua vaihtelua opiskeluun. Tällaisia kursseja voisi olla enemmänkin." Vilma

Tässä vielä opiskelijoiden mielipiteet palautekyselystä:
 
 Mikä käydyssä kurssissa oli toimivaa?
Pädien kanssa työskentely oli välillä ihan toimivaa. Dropbox on kätevä ja myös facebookin maantiederyhmä oli hyvä!!
Ipadin eri ohjelmien käyttö ja oppikirjan mukana pitäminen. Yhteistyö ystävien kanssa.
Suunnilleen kaikki
Dropbox
Minun mielestäni kurssi toimi aivan hyvin enkä löydä siitä mitään negatiivista
Materiaali ja työt oli helppo löytää dropboxista ja kurssin asiat saatin käytyä läpi kattavasti
Ipadilla työskentely, tietojen saanti ladattaviin tiedostoihin.
- tehtävien tekeminen ipadillä, tiedonhaku
Oli ihan mukavaa vaihtelua se, ettei tarvinnut kokoajan kirjoittaa.
Kirjoittaminen oli nopeaa, tieto tuli nopeammin
iPadit, eri opetusohjelmaan jne.
Tiedostojen helppo jakaminen
Tunnit olivat monipuolisia (kirjoitinme, teimme käsitekarttoja, ryhmätöitä, videoiden katselua)
Kaikki opetus oli toimivaa.
Työskentely sujui ipadilla toimivasti.
Lähinnä koko kurssi oli toimiva kokonaisuus ja erittäin mielenkiintoista oli päästä käyttämään iPadejä.
Kun padia oppi käyttämään, se oli hyödyllinen ja toimi hyvin, oppi eritavalla kuin normaalisti.
Tunnit sujuivat hyvin, tehtävät ja ryhmätyöt olivat kivoja.
Kurssi toimi kokonaisuudessaan hyvin kaikinpuolin.
Oppimistavat
Tehtävät oli helppo löytää ja niitä oli helppo tehdä myös kotona
Opetus ja tehtävät toimivat hyvin rinnakkain, aiheet käytiin läpi tarpeeksi oleellisesti. Ei keskitytty liikaa pieniin asioihin.
Tableteilla oli kiva tehdä ja se toi vaihtelua ja itsenäisyyttä työskentelyyn.
 
Mikä käydyssä kurssissa olisi voinut toimia paremmin?
Pädien kanssa meni välillä joillain pelleilyksi ja pelailuksi tunnilla..
Osa tehtävista oli ehkä liian vaikeita, mutta saattaa mennä keskittymisen piikkiin.
No enpä tiedä
Opiskelu omalta osin
Ryhmätöitä olisi voinut olla hieman enemmän omasta mielestäni mutta pääasia että niitä kuitenkin oli.
Joskus joidenkin ohjelmien kanssa oli vähän ongelmia
-
- Joistakin tehtävävistä puuttui ratkaisut esim. Dropboxista, joten olisi ollut minun oppimiseni kannalta parempi jos vastaukset olisi pystynyt katsomaan jälkeenpäin sieltä.
Joitakin asioita olisi voitu käydä tarkemmin
Ei ollut puutteita opetuksessa juuri ollenkaan
Tehtävien tekeminen oli vaikeaa, koska joutui opettelemaan monien ohjelmien käytön.
Varsinkin aluksi ipadin käyttö oli ensikertalaiselle hankalaa, joten siihen olisi ehkä täytynyt perehtyä vielä enemmän
Kaikki toimi niin hyvin kun pystyi.
En oikein tiedä, kaikki sujui minusta ihan hyvin.
Omalta osaltani olisin voinut käyttää kirjaa enemmän, mutta opetuksen puolelta ei ole mitään parannettavaa.
Olisi ollut helpompi jos padit olisi saatu heti kurssin alussa.
Olisi voinut välillä käyttää enemmän kirjaa ja tehdä käsin, eikä niin paljon ipadeilla.
En keksi tähän mitään: kaikki toimi suht hyvin. Ismo kerkesi hyvin opettaa isosta ryhmästä huolimatta padin käyttöä.
Ei mikään
Joidenkin ohjelmien kanssa oli vaikeuksia.
Ipad-ohjelmien käyttöopetus, uudet ohjelmat tuottivat suuriakin hankaluuksia aina välillä.
Kurssi toimi mielestäni oikein hyvin.
 
Mitä muuta olisit toivonut kurssilla käsiteltävän?
Ei ole mitään tietoa mitä muuta olisin toivonut tunnilla käsiteltävän..
Ei yhtään enempää asiaa
En muuta
Kaikki tarpeellinen tuli käytyä joten ei lisäyksiä
Ei muuta
En mitään muuta.
- ei tule juuri nyt mitään mieleen.
Esim maapallon tulevaisuutta
En toivonut enempää
-
Mielestäni kaikki tarpeellinen tulo käsiteltyä
Ei ollut juuri mitään erityis toiveita.
Ei mitään, nämä asiat riittivät oikein hyvin.
Kurssi oli hyvä tälläisenaan.
Itselleni tuli tarpeeksi asiaa, ei olisi tarvinnut mitään enempää.
Ope olisi voinut käyttää opetuksessaan enemmän muistiinpanoja, jotka olisivat menneet sitten ladattaviin tiedostoihin. Muuta "moitittavaa" en keksi, tuokin oli vain ihan pieni juttu ettei tämä ihan tyhjäksi olisi jäänyt.
-
En tiedä
En oikeastaan muuta, toivomani aiheet käytiin läpi.
No joku dokumentti oltaisiin voitu katsoa.
 
Lopuksi haluan sanoa:
Kurssi oli mukava ja erilainen.
Kirjoitin loppupalautteen opintopäiväkirjaan.
Kiitos
Moi
Tällä hetkellä paras kurssi jonka olen käynyt.
Iha jees kurssi
- kurssi oli yleisesti ottaen mielenkiintoinen, ipadillä oli mukava opiskella, sillä se oli hyvää vaihtelua normaaliin opiskeluun vihkon, kynän ja kirjan sijaan. Tosin kirjaa sai käyttää avuksi ja se oli hyvä asia, kirjasta oli myös kätevää lukea kokeeseen.
Ihan mukava kurssi
Oli kiva kurssi
Vaihtelu virkistää, padi kurssia kun verrataan normaaliin.
Aluksi minusta tuntui, että ipadilla oppiminen ei sovi minulle lainkaan, mutta loppua kohti alkoi sujui jo paremmin. Kotonani ei myöskään ole langatonta verkkoyhteyttä, joten pystyin käyttämään padia vain äitini luona, jossa sellainen se. Se siis myös hieman vaikeutti asioita. Mutta on hyvä asia, että kokeessa pääsee nettiin.
Että on ollut kiva kurssi ja iPadeilla työskentely on ollut kivaa. Voisi olla jatkossakin Padi kursseja.
Koko kurssi oli mielenkiintoinen ja mukava, ja etenkin iPadin kanssa työskentely oli mielenkiintoista.
Itse olisin halunnut opiskella kirjan kanssa, mutta toihan tämä vähän vaihtelua!
Oli ihan hyvä kurssi, mutta itse pitäisin silti ehkä tehdä enemmän töitä käsin.
Pidän opetustyylistäsi Ismo! Teimme kurssilla paljon tehtäviä, joka edisti oppimistani. Joskus tuntuu, että tunnit menevät vain teorian kirjoittamisessa, mutta oli mukavaa, että kurssilla sai tehdä paljon itse.
-
Erittäin mukava kurssi, hauska opettaja! Rento meininki ja hyvä porukka koossa. Vaikka jotkut asiat oli yläasteelta tuttuja, oli uusiakin asioita paljon opittavana!
Kiitos mukavasta kurssista, tällaisia voisi olla lisääkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti