tiistai 3. helmikuuta 2015

BETT-opetusteknologiamessut kahden ensikertalaisen silmin


Viime viikolla Lyseon Älylataamo-hankerahoitus vapautti kolmen messukonkarin lisäksi myös kaksi innokasta ensikertalaista mukaan BETT-opetusteknologiamessuille Lontooseen. ExCel-keskuksessa pidetyillä messuilla oli satoja kasvatus- ja teknologia-alan edustajia eri puolilta maailmaa esittelemässä omia innovaatioitaan ja luomassa kontakteja opetusalan ihmisiin. Mukana oli myös kasvatus- ja koulutusalan asiantuntijoita puhumassa luovuudesta, tutkimuksesta ja omista oivalluksistaan käytännön työssä.


Erityisen paljon messuilla oli tarjolla erilaisia älytauluja, mutta kiinnostavin idea taisi sittenkin olla singaporelainen ”muistikku”, johon asennetun ohjelmiston avulla saattoi oman tallennetun tiedon esittää minkä tahansa videotykin kautta heijastamalla erilaisiin pintoihin ja jonka avulla saattoi myös piirtää tai kirjoittaa heijastettavaan pintaan ilman konkreettista kosketusta. Paljon oli tarjolla myös hallinto-ohjelmia Iso-Britanniassa toimivien koulujen tarpeisiin ja opetuksen pelillistämiseen liittyviä visuaalisia ohjelmia etenkin ensimmäisen kouluasteen oppilaille.





BETT-messujen lisäksi meillä oli mahdollisuus osallistua Applen järjestämiin koulutuksiin. Kun Ismo, Virpi ja Hannu kävivät kouluvierailuilla, osallistuin itse Villen kanssa Applen koulutuksiin. Näiden koulutusten nyrkkisääntönä oli se, että jaettava tieto oli salaista. Tilaisuuksissa ei saanut kuvata eikä käyttää sosiaalista mediaa. Yleisesti voi kuitenkin kertoa, että aiheet käsittelivät Applen omia oppimisympäristöprojekteja ulkomailla, iPadin työkaluja, tekijänoikeuksia ja luovuuden lähteitä. Näitä aiheita oli kuitenkin esillä myös viime syksyn ILO-päivillä Jyväskylässä, joten Applen innovaatiot eivät sinällään tuoneet kovin paljon uutta tietoa, vaikka koulutukset olivatkin laadukkaita ja ammattimaisesti järjestettyjä.

Tällä hetkellä muokattavien oppimisympäristöjen vaikutusta pidetään merkittävänä oppimisen edistäjänä ja kouluja pyritäänkin kehittämään luovilla sisustusratkaisuilla. Luovat ratkaisut mahdollistavat entistä paremmin erilaisten oppijoiden tarpeiden huomioinnin ja perinteisten opetusmetodien kehittämisen. BETT-messuilla todentui se, millaista teknologiaa uudistuvien koulujen tarpeisiin on tällä hetkellä olemassa ja millaisiin innovaatioihin voisi tulevaisuudessa tarttua. Hienolta tuntuu se, että meidän koulumme on tässä kehityksessä vahvasti mukana.

Kuulumisiin Lontoo!

Teksti: Anita Hietalahti
Kuvat: Anita Hietalahti, Ville Holopainen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti